AINO JA REINO -MAANTIEJUOKSU 2012 PYTERLAHTI

 
Rentoa liikkumisen iloa Aino ja Reino -maantiejuoksuissa Pyterlahdessa

 

Kuudes Aino ja Reino -maantiejuoksu järjestettiin Pyterlahdessa lauantaina 11.8.2012. Opistonmäelle oli kerääntynyt runsaasti tossukansaa, joka nautti rennosta ja mukavasta tunnelmasta. Sää oli hiukan pilvinen ja viileä, mikä kuitenkin siivitti maitolaiturilta toiselle tossuillaan liikkuneita mukavaan kuntoiluhenkeen. Yleisöllä oli puolestaan Opistonmäellä paljon nähtävää: kisailijat olivat pukeutuneet mitä mielikuvituksellisimpiin asuihin ja Kymenlaakson Osuuspankin Virojoen konttorin tarjoamat munkkikahvit piristivät yleisöä hyvään kannustusvireeseen. Kaakon Golf esitteli toimintaansa ja yleisö pääsi testaamaan omia lyöntitaitojaan. Lisäksi Opistonmäellä toimi kahvila ja paikalla oli myös tossumyyntiä. Kisa-alueella nähtiin vierailemassa Pappa Tunturi -mopoja Summasta ja Taavetista. Lapsille oli tarjolla kasvomaalausta.

Tossutarkastaja piti aiemmilta vuosilta tuttua tiukkaa linjaansa ja huomasi ilokseen, että mustaan kirjaan tarvitsi kirjata ainoastaan kolme huomautusta, mikä on selvästi aiempia vuosia vähemmän. Lisäksi tänä vuonna tossutarkastaja halusi huomioida henkilökohtaisesti pienellä lehmäkynällä kaksi tossujen omistajaa, jotka kunniamaininnan arvoisesti olivat huolehtineet omien tossujensa kunnosta. Kisajänis loikki myös tapahtuma-alueella ja kävi tarkastamassa kisareittiä mopolla ajaen.

Tapahtuman avasi kisojen suojelijana toiminut kunnanvaltuuston puheenjohtaja Seppo Kiri ja avajaisten lopuksi kuunneltiin Maamme-laulu seisten. Kisojen aluksi vauhtiin pääsivät juniorisarjat, joissa riitti vipinää ja vilskettä sekä hauskoja tilanteita, kun pienet tossut vilistivät Opistonmäen puiston nurmialueella.

Virallisen kisamatkan (1440,4 m) lähtö suoritettiin Pasikonpohjan maitolaiturilta, jonne kisailijat kuljetettiin traktorin lavalla. Maailmanmestaruuksille ylsi tuttuja nimiä, kun Pyterlahden Timo Mäkelä reinoissaan palasi voittokantaan sarjassa 40 - 43. Toisen yksilösarjan maailmanmestaruuden kylään toi  Miko Saarilaakso Reino-tossukoossa 44 -->. Virolahden tossumaineesta pitivät huolen uudet maailmanmestarit Miika Silander (Reinot, tossukoko 36 - 39) ja Kaisa Hellä (Ainot 36 - 39), joka kirjasi kisojen ainoan uuden maailmanennätysajan sarjassaan pysäyttämällä kellot aikaan 6.03. Muutaman vuoden tauon jälkeen maailmanmestaruus jaettiin myös sarjassa Aino 40 - 42, jossa voiton vei Vantaalle Outi Laurila.

Joukkuesarjassa kilpailullisen annin voittajaksi selviytyi Pyterlahden Kisa, jossa juoksivat Jarmo Peltola, Eemeli Mässeli, Timo Mäkelä, Miko Saarilaakso ja Esa Taari. Joukkuesarja tarjosi urheilullisen osuuden lisäksi kuitenkin myös paljon muuta: upeat ja erittäin tarkkaan harkitut asukokonaisuudet ilahduttivat ja toivat urheilulliseen päivään tapahtuman hengen mukaista rentoa ja letkeää tunnelmaa.

Kisaorganisaatio kiitteli joukkueita, jotka olivat selkeästi panostaneet yhtenäisiin asusteisiin ja teemoihin. Näin ollen palkintona ollut täytekakku olisi voinut päätyä useammallekin joukkueelle.Tällä kertaa valinta kohdistui Metsämörri & Metsänneidot -joukkueeseen.

 


Pyterlahden Kulttuurikyläyhdistys ry ja
Kisa-osasto

KIITTÄVÄT

kaikkia Aino ja Reino
-maantiejuoksuissa mukana olleita - yhdessä loimme unohtumattoman tapahtuman!

 

Kiitos hyvästä yhteistyöstä

Päivi Kivelä ja Matti Mäkelä

Hannu Heijari

Kaakon Golf

Kaakkoisrajan Kelkkateam

Kirkonkylän VPK

Kymenlaakson Osuuspankin Virojoen konttori

K-Extra Joutsen

S-market Hamina

S-market Virojoki

Suomen Kumitehdas Oy

Suurpää Oy

Vihuri Oy Metropikatukku

Virojoen Ensivaste

Virojoen Leipä

Virolahden kunta

Sekä kaikki innokkaat talkoolaiset


 

 

Kisojen taustamateriaali (lehdistötiedotteet ja säännöt ym.) löytyvät täältä.

Pyterlahti.net ottaa mielellään vastaan lisää kuvia tapahtumasta. Ne voi lähettää osoitteeseen
leena.j.halonen(AT)gmail.com

 

Tulokset ovat täällä

 

Aino ja Reino -maailmanmestarit
(1 440, 4 m) kautta aikojen

 

 

 

     
etusivu | ajankohtaista | Pyterlahti-info | uutisia | kylätoimintaa | Aino & Reino | palveluhakemisto | matkailukohteita | luonto | historiaa | tekijän terveiset | tapahtuma-arkisto | vieraskirja | sivukartta | sivujen toteutus |