ALKUVUODEN 2011
UUTISIA
 
Uudet jutut löydät täältä

Takaisin arkistoon pääset täältä


PYTERLAHTI CUP 2011 valmiina alkamaan
 

Kisa-osasto järjestää vuonna 2011 Pyterlahti Cupin edellisvuoden tapaan. Tarkoituksena on saada kyläläiset liikkumaan hyvässä hengessä ja pilke silmäkulmassa erilaisissa liikuntamuodoissa. Tänäkin vuonna tarjolla on niin hiihtoa, saappaanheittoa kuin pyöräretkeäkin pöytälätkää unohtamatta.

Cup 2011 -sivut löytyvät täältä.

 
   

El Reinos mukana Haminan jäämopedikisoissa

Pyterlahden mopokerho El Reinos osallistui 19.2.2011 Haminassa pidettyihin jäämopedikisoihin. Pyterlahden ryhmä sijoittui vakioluokan D-finaalin toiseksi. Sijoitusta tyylikkäämpi oli kisoissa esitelty kerhon oma varikkopilttuu, eri motorhoum.

Lisää tapahtumasta löytyy mopokerhon omilta uutissivuilta, eli täältä.

päivitetty 20.3.2011 klo 20.53


Kuva
Tero Viljasuo
   
Reino-juoksujen harjoittelutossuilla kohti tulevia maailmanmestaruuksia
 
Kisa-osasto lahjoittaa kylässä syntyneille vauvoille Aino- tai Reino-tossut, joiden myötä pyritään turvaamaan Reino-juoksujen jatkuvuus. Saarilaakson perheen Pyry-pojalle luovutettiin helmikuun alussa pienet Reino-tossut Kisa-osaston puheenjohtaja Lasse Mäkisen luovuttamana.

päivitetty 20.3.2011 klo 20.58
 
Hiihdon superviikonloppuna myös Museon puistossa hiihdettiin

Laskiaisviikonloppuna Virolahdella vietettiin hiihdon superviikonloppua Saarihiihtoinen ja Hippo-kisoineen. Tämä lienee vaikuttanut myös Pyterlahden kylähiihtoihin, jotka pidettiin laskiaissunnuntaina 6.3.2011. Kisoihin osallistui yhteensä 17 hiihtäjää, jotka samalla kartuttivat Pyterlahti Cup -pistetiliään.

Perinteisesti kisat hiihdetiin Museon maastossa, jossa aurinkoinen pakkaskeli siivitti sukset suihkimaan.  Reippaiden juniorihiihtäjien kannustuksen ohessa yleisön huomio kiinnittyi miesten sarjaan, joka tarjosi jälleen draamaa. Tällä kertaa Lasse Mäkinen sortui selkeään varaslähtöön ja tuomaristo käsitteli tapausta. Juryn päätöksellä Mäkisen aikaan lisättiin sekunti ja näin ollen Timo Mäkelän voitto oli selkeä. Tuomaristo harkitsee, kuinka Mäkisen pyrkimys varaslähtöön estetään seuraavana vuonna.

Cup-pisteet löytyvät sarjan mukaan
Lasten Cup
Lady Cup
Äijä Cup

Arpajaisissa onnetar oli tällä kertaa keskittynyt Hevonniemen suuntaan, jonne päätyi useampi arpajaispalkinto. Kisa-osaston tunnustuspalkinnon sai Pekka Rintelä, joka palkittiin talkootyöstä Pyterlahden kylän hyväksi.

TULOKSET

TYTÖT 4 v

1. Venla Mäkelä 1.29

TYTÖT 6 v
1. Venla Kylmälä 1.29

POJAT 6 v
1. Matti Eriksson 2.32

TYTÖT 8 v
1. Kaisa Eriksson 1.01

POJAT 10 v
1. Akseli Mässeli 3.17

TYTÖT 12 v
1. Anniina Pakkanen 4.17

TYTÖT 14 v
1. Matilda Mässeli 3.19

TYTÖT 16 v
1. Taru Savolainen 3.39

POJAT 18 v
1. Juho Suurpää 2.43
     

 

 

päivitetty 20.3.2011 klo 21.15

Kuvat
Kai Ihalainen
Pekka Rintelä
Susanna Siekkeli

NAISET
1. Eija Savolainen 3.29
2. Päivi Kivelä 4.14
3. Helena Eriksson 4.30


 


MIEHET
1. Timo Mäkelä 2.12
2. Lasse Mäkinen 2.15
3. Jarmo Peltola 2.27
4. Esa Mässeli 2.32
5. Olli Suurpää 2.44

 

 


Santaniemi täynnä mopojen pärinää vaihtelevissa sääoloissa
Lauantaina 12.3.2011 El Reinos järjesti perinteiset mopoajot Santaniemessä. Vaihteleva sääkään ei mopoharrastajia hirvittänyt, kun erimerkkiset ja eri vuosikymmeniltä olevat mopot päristelivät jäällä.

Lisää tapahtumasta El Reinos -mopokerhon omilla uutissivuilla, eli täällä.


   
Mäkikisoissa jäinen mäki vauhditti urheita hyppääjiä
 
 Sunnuntaina 13.3.2011 Pasikonpohjassa järjestettiin Kisa-osaston organisoima mäkikisa. Kisapaikkana toimi Peltolan mäki, jossa K-piste oli 9 metrin kohdalla.

Kilpailun ylitumarina toimi Pekka-P Suurpää ja vierailevana tuomarina moninkertainen Aino ja Reino -juoksun maailmanmestari Timo Mäkelä. Tuomariston sihteerinä toimi jo aiemminkin kyseistä tehtävää hoitanut Olli Suurpää.

Olosuhteet olivat haastavat ja jäinen mäki antoi lisähaastetta useille hyppääjille. Alastuloissa tyyli oli vapaa ja pisimmälle hyppynsä leiskautti Juho Suurpää, joka ylitti K-pisteen kymmenen metrin hypyllään.

Runsaslukuinen yleisö palkittiin Kisa-osaston tarjoamilla makkaroilla. Kisaan osallistuneet mäkihyppääjät saivat palkintojen lisäksi myös cup-pisteitä.
 

 
 
TULOKSET
1. Jarmo Peltola 35 pist.
1. Juho Suurpää 35 pist.
3. Aki Hämäläinen 30,5 pist.
4. Jukka Iivari 25,5 pist.
4. Akseli Mässeli 25,5 pist.
6. Juho Mäkelä 12 pist.
     
 
päivitetty 21.3.2011 klo 21.51
 
Kuvat
Tero Viljasuo

 

 

 

Cup-pisteet löytyvät sarjan mukaan
Lasten Cup
Lady Cup
Äijä Cup

 
Reino-juoksujen harjoittelutossuilla kohti tulevia maailmanmestaruuksia

Kisa-osasto lahjoittaa kylässä syntyneille vauvoille Aino- tai Reino-tossut, joiden myötä pyritään turvaamaan Reino-juoksujen jatkuvuus. Lintusen perheen Onni-pojalle luovutettiin huhtikuun alussa pienet Reino-tossut Kisa-osaston puheenjohtaja Lasse Mäkisen luovuttamana.

päivitetty 3.4.2011 klo 22.01
   
Pilkkijät korjasivat komean kalansaaliin lisäksi myös cup-pisteitä
 

Sumuisena sunnuntaiaamuna 3.4.2011 Santaniemen rannassa riitti vilskettä, kun Kisa-osaston vuosittainen pilkkikisa starttasi aamuyhdeksältä. Pieni tihkusade ja tuulenvire eivät haitanneet, kun 17 innokasta pilkkijää kokoontui kisaamaan Suomenlahden pohjukassa.

Kun virallinen kisa-avaus oli suoritettu, ei kisailijoista näkynyt enää kuin kantapäät, kun he minuutin yli yhdeksän säntäsivät kohti merta. Osallistujamäärä oli paras vuosikausiin ja mukaan oli uskaltautunut myös useampi ensikertalainen, joita kokeneemmat neuvoivat.

Toisissa paikoissa kalaa oli reilummin ja toisissa paikoissa Ahti ei suonut antejaan juuri lainkaan. Pyterlahti.netin saamien tietojen mukaan osalla kilpailijoista oli käytössä luontoystävällisiä kumimatoja, jotka eivät saamiemme tietojen mukaan olleet kalojen suosiossa.

Osa pilkkijöistä ottikin kisailun rennommin ja keskittyi pilkkimisen ohessa myös nauttimaan ulkoilmasta hyvien eväiden kera.

Kolmen tunnin pilkkiaika käytettiin erittäin tehokkaasti ja viimeiset pilkkijät rantautuivat vasta viime minuuteilla punnituspaikalle. Tänä vuonna punnitus tehtiin grammojen tarkkuudella, olihan kyseessä cup-pisteitä kartuttava osakilpailu.

Sekä Äijä että Lady Cupissa kärki tasoittui pilkkikisapisteiden ansiosta. Piia Viljasuo nousi cupin kärkitaisteluun ja Lasse Mäkisen onnistuminen nosti hänet takaisin kärkikolmikkoon. Suurimman kalasaaliin saanut Mäkinen pokkasi myös kiertopalkinnon puoleksi vuodeksi itselleen. Toisen osan vuodesta palkinnon kirjahyllyynsä saa onkikilpailujen voittaja.

Päivitetty cup-tilanne löytyy:

Äijä Cup
Lady Cup
Lasten Cup

 

 

 

 

Kuvat
Matti Ihalainen
Pekka Rintelä
Tero Viljasuo

TULOKSET, miehet
1. Lasse Mäkinen 1 768 g
2. Timo Mäkelä 400 g
3. Tomi Pärtty 293 g
4. Tapio Mäkinen 183 g
5. Esa Mässeli 112 g
6. Kai Ihalainen 69 g
7. Tero Viljasuo 57 g
8. Arto Iivari 50 g
9. Jarmo Peltola -
9. Seppo Rintelä -
     
TULOKSET, naiset
1. Piia Viljasuo 120 g
2. Arja Rintelä -
     
TULOKSET, lapset
1. Teemu Iivari 574 g
2. Jukka Iivari 493 g
3. Lassi Pärtty 62 g
4. Juho Mäkelä 49 g
5. Akseli Mässeli -
     

päivitetty 6.4.2011 klo 19.38
   
El Reinos retkeili Rajahoviin ja takaisin
El Reinos teki kevään ensimmäisen moporetkensä ensimmäisenä pääsiäispäivänä 24.4.2011. Lisää retkitunnelmia löytyy kerhon omalta uutissivulta, eli täältä.

päivitetty 14.4.2011 klo 16.06

   
etusivu | ajankohtaista | Pyterlahti-info | uutisia | kylätoimintaa | Aino & Reino | palveluhakemisto | matkailukohteita | luonto | historiaa | tekijän terveiset | tapahtuma-arkisto | vieraskirja | sivukartta | sivujen toteutus |